Ajan hengessä Ajatuksia yhteiskunnasta ja sen tilasta.

Paskat yrittäjät

Suomi on täynnä paskoja yrittäjiä.

Paskat yrittäjät eivät ole yrittäjiä, koska heillä on hyvä liikeideä tai koska pitävät toimialastaan. He ovat yrittäjiä, koska kuvittelevat siten pääsevänsä helpommalla. Kun yrittäminen ei sitten olekaan helppoa, he alkavat marttyyreiksi. Kyllä sen pitäisi olla helppoa.

Paskat yrittäjät syyttävät ongelmistaan kaikkia muita. Valtio, byrokratia, lainsäädäntö, verotus, työntekijät, mikä tahansa kelpaa. Heitä ei hetkauta yhtään se, että Suomi on monella mittarilla maailman paras maa yrittää. Kommunistien valehtelua, he sanovat. Se että joku toinen yritys pärjää paremmin, on vain osoitus siitä, että asiakkaat ovat väärässä.

Paskaa yrittäjää harmittaa, ettei voi tehdä mitä haluaa. Häntä vituttaa, kun työntekijälle pitää maksaa palkkaa ja kaiken maailman ehtoja noudattaa. Pyhätyöstäkin pitäisi muka ylimääräistä maksaa. Firman liikevaihto ei sitä salli, mutta silti olisi paljon mukavampaa olla viikonloppuna mökillä kuin tehdä itse työt. Pitää yrittää löytää joku tarpeeksi tyhmä nuori, joka ei kysele pyhätyölisien perään. Ja jos se alkaa sellaisia vaatia, niin sitten otetaan toinen tilalle.

Paska yrittäjä haluaa lähtökohtaisesti vain rahaa, mitä nopeammin, sen parempi. Pitkäjänteisyys ei kuulu heidän ajatteluunsa. Jos firma tekee vähän ennemmän voittoa, se tietää pitempää Kanarian matkaa. Paskaa yrittäjää ei kiinnosta firman kasvattaminen, investoinnit tai kilpailussa mukana pysyminen. Jos firmalla alkaa mennä huonosti, se on aina muiden syy. Voitot ovat omia, mutta tappiot yhteisiä.

Paska yrittäjä vihaa kaikkein eniten veroja. Hän kokee olevansa nettomaksaja ja inhoaa sitä. Kun hän ei kerran käytä kirjastoja, niin miksi sellaisia pitää olla. Sitä paitsi ne haittaavat kilpailua, kun kaiken saa ilmaiseksi. Tietysti jos yrittäjä itse jotain tarvitsee, niin silloin sitä pitää saada ja on väärys, jos hän ei saa. Hänestä on kiva, kun on terveydenhuolto, mutta häntä ärsyttää, kun työntekijöilläkin pitää olla.

Paskan yrittäjän mielestä Sipilän hallitus on mahtava. Se että hallitus leikkaa kaikesta alentaakseen verotusta on parasta mitä yrittäjä tietää. Paskan yrittäjän mielestä koulutus on turhaa. Ennen kaikkea hän inhoaa opiskelijoita. Hän ei välitä siitä, miten koulutus vaikuttaa kansantalouteen tai koko yhteiskuntaan. Hänen katkeruutensa siitä, että nuorilla on varallisuudesta riippumatta mahdollisuus korkeakoulututkintoon ylittää kaiken muun.

Se että yrittäjälle jää enemmän rahaa käteen on kaikki mitä paska yrittäjä saattaa pyytää. Häntä ei kiinnosta, miten työntekijöiden käy, kun joutuvat tulemaan sairaina töihin tai saavat vähemmän palkkaa. Sehän on vain plussaa. Vielä vähemmän häntä kiinnostaa asiakkaat ja miten heillä ei välttämättä ole kohta rahaa käyttää hänen palveluitaan. Jos firmalta loppuu asiakkaat, sekin on varmasti jonkun toisen syy.

Paska yrittäjä on aina uhri. Hänen mielestään Suomessa vallitsee yrittäjävihamielinen ilmapiiri (huolimatta siitä, että todennäköisesti jopa tämä kirjoitus herättää satunnaisessa lukijassa enemmän närää kuin yrittäjä, joka haukkuu kaikki työttömät ja vaatii sosiaaliturvan poistoa) jossa kaikki ovat kateellisia hänen menestykselleen ja siksi haluavat sen estää. Asiakkaatkaan eivät käy, koska vihaavat menestyjiä. Pitäisi äkkiä saada lainsäädäntöä, joka pakottaisi asiakkaat käyttämään juuri omaa firmaa. Jos ei kukaan halua tulla töihin sillä palkalla mitä yrittäjä haluaa maksaa, silloinkin pitää pakottaa. Parasta olisi, jos työttömät saisi ilmaiseksi töihin firmaan ja palkaksi maksettaisiin työttömyyskorvausta. Vastikkeellisuus on tosi hieno juttu, paitsi jos se koskee yrittäjää itseään. Kyllä yrittäjällä pitäisi olla oikeus samanlaiseen sosiaaliturvaan kuin muilla. Siis tietysti sellaiseen, joka ei ole vastikkeellista.

Paskoja yrittäjiä ei haastatella lehdissä tai näytetä televisiossa esimerkkeinä suomalaisista yrittäjistä. He eivät ole karismaattisia mainoskasvoja eivätkä hyviä puhumaan politiikasta. Eikä heidän tarvitsekaan. Heidän mielipiteensä ovat hyvin edustettuina kaikissa etujärjestöissä, jotka osaavat kyllä tuoda heidän tahtonsa julki. EK rakastaa paskoja yrittäjiä. Kokoomus on paskojen yrittäjien puolue. Luonnollisesti paskojen yrittäjien tahto tuodaan ilmi sivistyneemmällä ja viekkaammalla tavalla kuin yrittäjä itse asiat ilmaisi. Näin saadaan suurempi osa ihmisistä luulemaan, että paska yrittäjä ajattelisi edes jonkun muun etua kuin itsensä.

Paskat yrittäjät pilaavat Suomen.

(Jos joku yrittäjä nyt kokee tämän kirjoituksen loukkaavaksi ja yleistäväksi, niin miettikääpä sitä seuraavalla kerralla kun avaudutte työttömistä ja muista heikommassa asemassa olevista.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Jyrki Paldán

Luitko juttua kokonaan? Minusta se oli varsin loistavaa parodiaa ja uskon sinunkin ymmärtävän sen jos vain annat sille mahdollisuuden.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Sellainen juttu, että kirjoituksesi ei oikein voi toimia pohjana mietinnälle puhuessa työttömistä tai syrjäytyneistä, mutta sen sijaan voi miettiä vastaavia ominaisuuksia paskalle työntekijälle. Häntäkään ei kiinnosta sitoutua mihinkään, vaan hän elintasonsa sanelemana etsii ainoastaan omaa parastaan muista piittaamatta. Kuitenkin tämä on palkansaajalle jollain tapaa hyväksytympää, vaikka tuskin kukaan osaa ihan selittääkään miksi. Siksi sitä on vaikea perustella, koska asenteita on ylipäätään vaikea perustella.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Jos työttömien päätä siliteltäisiin mediassa edes kymmenesosa siitä, miten joka ainoaa yrittäjää, joka päättää valittaa jostain, keskustelussa olisi jotain järkeä.

Käyttäjän jeremiaskangas kuva
Jeremias Kangas

Kyllähän yrittäjiä myös kurmotetaan ja niiden toimintaa kritisoidaan. Sanotaan nyt vaikka nuoria palkkaavat puhelinmyyntifirmat, milloin näistä olisi ollut jotain positiivista juttua? En siis sano että pitäisi olla, mutta tekstisi on varsin asenteellista. Ei minun käsittääkseni suomen media mitenkään yrittäjien päätä silittele.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Tässä on käynyt perinteiset meille, tottakai hyökkäyksiin (tai sellaisina pitämiinsä) reagoi ja ne jäävät mieleen. Sen sijaan kun media kysyy niitä hyökkääviä kysymyksiä siltä jolta omasta mielestä pitäisi, se ei jää samalla tapaa mieleen, on päästetty liian helpolla, jne. Sykli on ikuinen ja olemme molemmat yhtä oikeassa kuin väärässäkin, sillä todennäköisesti huomaisimme hyvinkin eri asioita samassa uutisessa, haastattelussa tai pääkirjoituksessa. Se taas johtuu siitä että minusta media on vahvasti vihreä nykyisellään ja kannattaa pääosin vasemmistolaiselle talous- ja yhteiskunta-ajattelulle ominaisia ajatuksia vastakkainasetteluineen, mikä taas näkyy uutisoinnissa. Sinulla on sama, muutettavat muuttaen. Ainakin tämän huomiointi uutisia seuratessa saattaa ehkä auttaa näkemään uudella tavalla? Ajattelin kokeilla.

Juha Siikavuo

Paska mikä kirjoitus, paskiaiselta joka ei tiedä paskaakaan yrittämisestä

Käyttäjän Apoleon kuva
Aapo Puskala

Tuollaista paskaa yrittäjää ei ole olemassakaan muualla kuin vasemmistonuorten mustamaalauskampanjassa.

Mutta kun analysoidaan tekstin ydin, niin se ei olekaan yrittäjä. Yrittäjä on otettu mukaan, koska hän todennäköisemmin edustaa ei-vasemmistolaisia arvoja.

Tekstin sisältö ei muutu muuksi, jos korvaamme sanan "yrittäjä" sanalla "ihminen". Yrittäjäkin on - yllätys yllätys - ihminen. Yhteistä kaikille paskan yrittäjän piirteille on se, että ne eivät ole vasemmistolaisia. Mitään muuta yhteistä niillä ei olekaan.

Näiden oivallusten jälkeen tekstin ydin paljastuu, ilman turhia verhoiluja: "Ei-vasemmistolainen on paska ihminen".

Se ei ole vain kovin seksikästä sanoa, joten se pitää verhoilla kuvitteelliseen pahuuden keskittymään, paskaan yrittäjään.

Jyrki Paldán

"Tuollaista paskaa yrittäjää ei ole olemassakaan muualla kuin vasemmistonuorten mustamaalauskampanjassa."

Se kai tuon kirjoituksen oletettu tarkoituskin oli.

Entä onko esimerkiksi Heikki Salmelan maalailemaa "paskaa työntekijää/työtöntä" mielestäsi olemassa muualla kuin oikeistojäärien mustamaalauskamppanjoissa?

Käyttäjän Apoleon kuva
Aapo Puskala

Minä olen nähnyt vain uutisia siitä haastattelusta, en kuullut itse haastattelua.

Mutta missään uutisessa ei mainittu mitään tuontyyppistä. Hän kritisoi sosiaaliturvaa, ei yksilöitä: "Sanotaan, että sosiaaliturva on hyvä juttu, mutta se on vienyt meiltä työmotivaation."

En löytänyt häneltä mitään kommenttia siitä, että työttömät/työntekijät olisivat "paskoja".

Mihin kohtaan tarkemmin viittaat?

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Kyllä,

paskat ihmiset ovat paskoja.

Yrittäjissä on paljon vähän koulutusta saaneita mutta sitkeitä, ahneita ja kovia työntekijöitä - yrittäjiä, joilla valitettavasti on usein kapeahko kokonaisymmärrys.

Ensimmäisenä joku ehdotti blogistille lääkitystä ... niin, ei niitä lääkkeitä niin vain saa, kun on julkinen puoli ajettu yksityisen rosvohoitotalouden edestä nurin ( yrittäjävetoinen yksiyisbusiness saa paremman vaikutelman) ...no toi lääkitys juttu jääköön köppäsenä heittona.

Tosiasia on, että työntekijöiden asema lähentelee jo nyt usein nollaa, jopa ei-paskojen yritysten leivissä. Stressihäiriöt ja etenkin pahat peräpukamat roskaruuan avustuksella vievät enneaikaiseen sairastumiseen joka tulee kaikille kalliiksi mutta onhan eutanasiaa väläytelty. Masentunut ja mielenterveytensä menettänyt työntekijä voi anoa tulevaisuudessa eutanasiaa, tästä on jo esimerkkejä maailmalta.

Ylityön ja burnout ovat erityisen aateliuden tunnusmerkkejä, etenkin yrittäjien köyhässä sisäpiirihuumorissa mutta ehkä he eivät ymmärrä muuta kuin rahan ja raadannan päälle ja mitä nyt veronkierron mutta siihenhän heitä neuvoo veronkiertoon erikoitunut lakimies/kirjanpitäjä.

Yleensä ja erikseen kun katsoo maailmanmenoa voi todeta, että paskoja on paljon, liian paljon.

Pienet- ja keskisuuret yritykset ovat hätää kärsimässä, koska he ovat duunareita ja työnteon arvostus on pudonnut alle riman.

Kysmys riistosta halutaan vesittää uudella retoriikalla joka ei ole kaukana valehtelusta.

Oikeuksista kiinni pitävät työntekijät leimataan usein "vittumaisksi tyypeiksi",

ja lopuksi, tämän hallituksen toimilla ei tässä globaalissa rystobusinksessa tule mitään muuta aikaiseksi kuin tuhoa mutta on turha kuvitella pääsevänsä piiloon - pakoon voi hetkeksi päästä vaikka moraalittomasti piiloutuen maahan jossa vastuuseen moraalittomuudestaan ei ihan heti joudu - tuomio sensijaan odottaa.

Maailman hikipajat ovat kutistuneet kotipihan hiekkalaatikoksi, joissa heikoimpia kiusataan, kunnes asioihin puuttuvat toisenlaiset lait ja voimat - Isän käsi.

Ville Inkinen

Mitä helvettiä.

Kokoomus ei todellakaan ole paskojen yrittäjien puolue. Eikä EK ole niiden etujärjestö. Molemmat vain maanittelevat näitä lupauksilla amerikkalaisesta yrittäjäunelmasta, vaikka ne tosiasiassa valvovat vain markkinoilla jo asemansa vakiinnuttaneiden suurten yritysten etuja.

Yhteiskunnassa pitää olla paskoja yrittäjiä, jotta ne muutamat kultahiput saadaan noukittua sieltä seasta. Konsepti on yksinkertainen: Yhteiskunnan tuen tulisi kannustaa kokeilemaan mutta ei tekohengittää kannattamatonta yritystoimintaa. Yritystoimintaan pitää kuulua yrittäjän henkilökohtainen riski, mutta riskin pitää olla kohtuullinen.

Ymmärrät varmaan mikä ero on sillä, kun iso raksafirma maksaa pimeää palkkaa ja sillä, kun 2-3 työntekijän yritys maksaa pimeää palkkaa tai venkoilee suunnuntailisillä? Ai et? Ota selvää, äläkä kirjoita tällaista paskaa.

Käyttäjän SimoSuominen kuva
Simo Suominen

Kommenttiketjussa yllättäen paskoja yrittäjiä valittamassa. Propsit tabun rikkomisesta.

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Mitäpä sitä turhaan yrittämään. Kaikki vaan valtiolle töihin. Tai oikeastaan parempi vaan maata kotona niin ei tarvi valittaa.

Käyttäjän OlliToivoOlaviPuolitaival kuva

Paska yritys tapettiin ja omistajat oikeusmurhattiin sekä omaisuutensa ryöstettiin kun ensin hankkivat persaukiselle Säästöpankkiryhmälle suuren luoiton eurooppalaisesta lähteestä kun edes SKOP ei enää kyennyt rahoittamaan Säästöpankkeja. Sellaisia "paskayrityksiäkö"?
Aiheeseen liittyy päivämäärä 17.3.1992. Asiaan syvällisemmin perehtyvä ottaa siistä selvää;

http://www.promerit.net/2011/01/valehtelun-kulttuuri/

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Niinpä niin. Jos yrittäjä ei menesty Suomessa, hän on paska ja surkimus. Jos taas menestyy, hän on ahne kapitalisti, jonka on jaettava voittonsa vähempiosaisille. Jos yritys lähtee maasta on maanpetturi. Ei mitään uutta politiikan vasemmalta laidalta.

Daniel Kaartinen

Elmo kai olettaa, että yrittäjällä olisi jonkin sortin isompikin yhteiskunnallinen vastuu? Vanhalta tuntuva lausahdus, mutta edelleen totta: Yrityksien tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. Voi jopa olla, että joskus yrittäjä palkkaa jonkun, koska ei pysty kaikkea tekemään itse. Kuitenkin investointi on yrittäjän, ja siksi myös voitto on yrittäjän. Työntekijälle maksetaan palkkaa työstään. Ja tämäkin työsuhde on vapaaehtoinen, joten kyseessä ei voi marxislaisittain olla sorto.

Käyttäjän OlliToivoOlaviPuolitaival kuva

Lainaus tuosta ylhäältä:
"Työntekijälle maksetaan palkkaa työstään. Ja tämäkin työsuhde on vapaaehtoinen, joten kyseessä ei voi marxislaisittain olla sorto".

Vain äärettömän typerät voivat edes ajatella, että olisi kysymys sorrosta kun yrittäjä luo omalla taloudellisella riskillään ja antaa toiselle työpaikan ja taloudellisen toimeentulon. Tällaisiakin "äälimyksiä maa päällään kantaa". Voi hevon persuus.

Petri Peltonen

Ollakseen uskottava ja ikäänkuin duunareiden kaveri, vasemmistoälyköt luulevat että pitää käyttää runsaasti ns rumia sanoja. Se vaan, että duunarit ovat nykyään sivistyneitä asiantuntijoita jotka ymmärtävät yrittäjyyden haasteet. Elmo Rautio elää romanttisessa NL-menneisyydessä eli hän on totinen toveri, joka yrittää olla luontevan hauska (siinä onnistumatta).

Koraani Bacon

Suomessa ei yrittäjiä tarvita. piste.

Käyttäjän SeppoIlvessalo kuva
Seppo Ilvessalo

Todennäköisyys siihen, että paskoja työntekijöitä on Suomessa paljon enemmän kuin paskoja yrittäjiä, on erittäin suuri. Lukumääräisesti paljon pienempi paskojen yrittäjien joukko on käsittääkseni Suomelle paljon harmittomampi asia kuin sitä lukumäärisesti moninkertaisesti suurempi paskojen työntekijöiden joukko, valitetttavasti. Kannattaisi keskittyä olennaiseen.

Toimituksen poiminnat