Ajan hengessä Ajatuksia yhteiskunnasta ja sen tilasta.

Erään opiskelijan sairas kertomus

Sairastuin muutama vuosi sitten masennukseen. Taustalla oli joukko lyhyen ajan sisällä sattuneita ikäviä tapahtumia ja hieman aiemmin tapahtunut rikoksen uhriksi joutuminen. Seurauksena oli elämänilon katoaminen, unettomuus ja kroonistunut ahdistuneisuus. Tämän seurauksena opiskelustani ei tahtonut enää tulla mitään. Kelan uhattua katkaista opintotukeni hakeuduin opiskelijaterveydenhuollon psykiatrin vastaanotolle. Tämä tapahtui viime vuoden syksyllä.

Yritin vielä jonkin aikaa saada opintojani etenemään, mutta tuloksetta. Entisenä kolmen laudaturin ylioppilaana tunsin valtavaa ahdistusta, kun tenteistä alkoi tulla hylättyjä arvosanoja. Lukeminen ei yksinkertaisesti luonnistunut. Samalla tieto opintopisterajojen karkaamisesta jälleen kerran lisäsi tuskaa. Siinä vaiheessa ajattelin ensimmäistä kertaa sairaslomaa. Muutaman kuukauden luvallinen paussi opinnoista tekisi varmasti hyvää ja kaiken lisäksi pystyisin ehkä ottamaan kiinni puuttuvat opintopisteeni kevään loppuun mennessä. Näin ajatteli optimistinen opiskelija.

Sain kahden kuukauden sairasloman. Marssin saman Kelaan laittamaan opintotukeni jäihin ja hakeakseni sairaspäivärahaa. Olin ymmärtänyt, että sairaspäiväraha on suuruudeltaan opintotuen tasolla. Ratkaisu tuntui passelilta tilannettani ajatellen. Ja sitä se olisikin, ellei suomalaisen byrokratian suuri musta koura olisi kahmaissut minua mukaansa.

Ensimmäinen shokki oli se, että sairaspäivärahaa saadakseni minun olisi lopetettava osa-aikatyöni. Olin opintojeni ohessa työskennellyt elokuvakerho-ohjaajana 4H-yhdistykselle keskimäärin kolme tuntia viikossa. Kelan ohjeistus kuitenkin määräsi, että sairaspäivärahalla oleva ei saa työskennella kuin korkeintaan 1-2 tuntia viikossa. Soitin Kelaan ja kysyin asiallisesti, onko tämä ero todella niin merkittävä, että minun pitäisi sen vuoksi kirjoittaa työsopimukseni uudelleen. Virkailija piti kiinni ohjeistuksesta. Olisin toki voinut ilmoittaa itseni työkykyiseksi jokaiselta päivältä, kun olin töissä. Tuntipalkkani ollessa 10 euroa ja sairaspäivärahan hieman yli 20 euroa tämä olisi käytännössä tarkoittanut sitä, että minun olisi pitänyt maksaa ylimääräisestä tunnistani 10 euroa (kaksi tuntia tekemällä olisin saanut yhteensä n. 40 euroa, mutta kolmen tunnin työ olisi lakkauttanut sairaspäivärahani ja minulle olisi jäänyt vain 30 euron palkka). Vähemmän yllättäen päätin olla ryhtymättä tällaiseen.

Vielä vinkerömmäksi asia meni, kun tutustuin Kelan ohjeistuksiin opiskelusta sairaspäivärahalla. Jostain kumman syystä olin kuvitellut, että sairastuneen opiskelijan olisi sallittua opiskella oman jaksamisensa mukaan. Siinähän olisi ollut jopa jotain järkeä. Mutta ei: opiskelija saa suorittaa sairaslomalla vain 40 % opintopisterajasta, muutoin hänet katsotaan työkykyiseksi ja sairaspäiväraha evättäisiin.

Lisäksi Kelan sivuilla vielä erikseen kiellettiin työn tekeminen yhtä aikaa opiskelun kanssa. Minun oli siis käytännössä joko luovuttava opiskelusta kokonaan tai lopetettava minulle erittäin antoisasta ja liki harrastuksenomaisesta työni, joka on pitkään ollut elämäni merkittäviä pilareita.

Eikä tämä riemu ratkennut tähänkään. Ensimmäisen sairaslomakuukauteni bruttotulot olivat alle 70 euroa. Tämä johtui siitä, että päinvastoin kuin opintotuki, sairaspäiväraha maksetaan jälkikäteen. Asumistukipäätöstä jouduimme avopuolisoni epäselvien tulojen vuoksi odottamaan seuraavalle kuulle. Kyseisen kuukauden elin siis puhtaasti lainarahalla.

Jostain kumman syystä kaksi kuukautta tyystin normaalin elämän ulkopuolella ei ihan hirveästi edistänyt työkykyni palautumista. Toki masennukseni alkuperäiset syyt olivat edelleen tallella, mutta kummasti ne tuppaavat valtaamaan mielestä isomman tilan, kun sinut pakotetaan ilman omaa tahtoasi arjen ulkopuolelle. Sain lisää sairaslomaa ja kehoituksen hakeutua terapiaan, jotta paranemiseni edistyisi.

Kuntouttava psykoterapia on Suomessa tarkoitettu ihmisille, jotka ovat valmiiksi hyvässä asemassa ja joiden menettäminen olisi joko työnantajalle tai yhteiskunnalle jonkin sortin menetys. Heikommassa asemassa olevilla ei ole tähän mitään edellytyksiä. Tämä koskee myös opiskelijoita. Ilman vanhempieni rahallista tukea minulla ei yksinkertaisesti olisi ollut varaa hankkia lääkärin määräämää hoitoa.

Psykoterapia ei ole ilmaista. Jo pelkästään sopivan terapeutin etsiminen on kallista lystiä, jossa asiakasta rangaistaan huonosta valinnasta kyseisen terapeutin kertamaksun mukaisella "sakolla" (yleensä n. 65-80 euroa). Tätä rahaa ei korvaa potilaalle kukaan. Kelan sääntöjen mukaan haastattelukäynneistä kulut maksaa potilas itse. Tutustumiskäynnit ovat kuitenkin pakollisia, sillä ilman toimivaa henkilökemiaa terapia ei ole hyödyllistä. Tässä kohtaa vinkki jokaiselle terapeuttia etsivälle: kysy mahdollisimman paljon asioita puhelimessa! Itselleni tämän ymmärtäminen maksoi 67 euroa yhdeltä turhalta 45 minuutilta.

Varsinaiseen terapiaan myönnetään toki kuntoutustukea. Sen hakeminen on toki tehty mahdollisimman hankalaksi (vain paperinen hakemus kelpaa), mutta sitä saa. Tuen suuruus on kuitenkin aina riittämätön ja maksettavaa jää reilusti. Omavastuuosuus on iästä ja terapeutin hinnasta riippuen 30-40 euroa kerralta. Ahdistuksen ja masennuksen hoitoon hyödyllinen määrä on vähintään kerran viikossa. Toisin sanoen maksettavaa jää vähintään 120 euroa kuukaudessa. Sairaspäiväraha täysimääräisenä on hieman yli 600 euroa, mutta Kelan sosialietuuksien mainion ja ihmisystävällisen verotuksen vuoksi siitä maksetaan käteen korkeintaan 530 euroa. Tästä 100 euroa pois ja olemme toimeentulotuen perusosan alapuolella. Toimeentulotuki on kaikista tukimuodoista passivoivin ja epäreiluin siinä mielessä, että sitä saadakseen ihmisen täytyy olla valmis luopumaan aivan kaikesta.

Kuten huomaatte, on ihmisen sosioekonomisessa asemassa tapahtunut melkoinen lasku alkutilanteeseen nähden. Vielä vähän aikaa sitten kyseessä oli työssäkäyvä opiskelija, jonka ainoa huoli oli se, ettei masennuksen vuoksi saa suoritettua tarpeeksi opintopisteitä. Yksi väärä siirto ja tilalla on köyhyysrajan alapuolelle vajonnut, toimeentulotuelle pakotettu kotona makaava sairastaja, joka ei saa opiskella ja jonka ei edes kannata tehdä sitä vähää työtä, mitä häntä kiellettiin tekemästä. Ja se yksi väärä siirto oli se, että halusi tulla taas terveeksi.

Kaiken tämän olin kuitenkin valmis nielemään, sillä edessä siinti uusi syksy ja mahdollisuus uuteen alkuun. Siitä päivästä lähtien kun otin sairasloman psykiatrini kanssa puheeksi, tiesin haluavani jatkaa opintojani ja seuraava syksy tuntui kaikin puolin loogiselta hetkeltä tehdä se. Psykiatrin kehotuksesta hainkin opintotukea jo hyvissä ajoin elokuun alussa. Selitin hakemuksessa tilanteeni ja viittasin lääkärinlausuntoon, jossa oli mainittu opintojen jatkaminen syksyllä. Oletin, että sairauteni ilman muuta otetaan käsittelyssä huomioon, sanoohan opintotukilakikin, että sairaus on hyväksyttävä syy myöntää tukea, vaikka opinnot eivät olisi edistyneet vaaditulla tavalla. Olin levännyt ja motivoitunut, valmiina laittamaan uuden vaihteen ja suorittamaan tutkintoni vihdoin ja viimein loppuun.

Innostus vaihtui kuitenkin katkeraan tyrmistykseen: opintotukihakemukseni tuli takaisin hylättynä. Perusteluna oli se, etten ollut suorittanut tarpeeksi opintopisteitä niiden kuuden kuukauden aikana, jolloin olin opintotukea saanut. Tiedustellessani asiaa Kelan opintotukineuvonnasta minulle sanottiin, ettei näitä lain sallimia poikkeuksia tehdä "jatkuvasti". Kyseinen virkailija oli lisäksi harvinaisen epäystävällinen ja käytännössä syytti minua siitä, että olen sairastellut ja kokenut elämässäni vaikeita asioita näin paljon.

Kelan mukaan siis en olisi saanut sairastua ennen sairaspäivärahapäätöstäni. Sitä edeltävältä ajalta minut katsottiin täysin opiskelukykyiseksi - jopa siltä kuukaudelta, kun olin sairaslomalle jäänyt! Itse olen aina kuvitellut, että sairastuminen tapahtuu ennen sairaslomalle jääntiä eikä toisin päin. Joka tapauksessa ainoaksi vaihtoehdoikseni jäi valituksen tekeminen, sairasloman jatkaminen tai eläminen pelkällä toimeentulotuella, jota heinäkuussa saamieni tulojen vuoksi en tule saamaan tässä kuussa senttiäkään.

Asia ei ole vielä ratkennut. Olen jättänyt valituksen päätöksestä ja se on edelleen käsiteltävänä. Joka tapauksessa voin jo nyt sanoa, että motivaationi opiskeluun on ehtinyt romahtaa ja jaksaminen rajoittuu jälleen kerran sängystä sohvalle nousemiseen. Tuntuu kuin kaikki viimeisen puolen vuoden aikana saavuttamani edistys kunnossani olisi pyyhitty pois. Ikävä kyllä sitä eivät ole aiheuttaneet hankala elämäntilanne, läheisten poismenot tai rikokset minua vastaan. Sen on aiheuttanut suomalainen tukijärjestelmä.

Suomi on hieno maa asua, jos ihmisellä on kunnon työ, oma talo ja asiat kunnossa. Silloin tukijärjestelmä toimii ihmisen eduksi ja pyrkii pitämään hänet kaikin keinoin elintasossaan kiinni. Keskituloisen, keskiluokkaisen ihmisen sairastuminen ei ole meillä samanlainen katastrofi kuin se on esimerkiksi Yhdysvalloissa. Mutta kaikille muille Suomi on hirviömäinen kyhäelmä byrokratiaa ja lakeja, joiden taustalla paistaa ahneiden ihmisten kateus "heidän rahojensa" käyttäjiä kohtaan. Se on pohjana ideologialle, jonka voi tiivistää lauseeseen "vain jos on aivan pakko ja eikä silloinkaan riittävästi".

Toivon vilpittömästi, että asioista päättävillä ja tällaista politiikkaa tukevilla ihmisillä on nyt hyvä mieli.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Vähän turhankin tuttua tekstiä. Moni läheinen on tätä tarinaa kertonut.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Depressio vie lisäksi useilta kyvyn ja viitseliäisyyden tehdä mitään. Itsellä on toki siitä terve tilanne että latteus ei näy passiivisuutena vaan ns. raivopiirteillä. En tosin tämän voimalla täytä Kelan dokumentteja vaan revin niitä.

Onneksi minulla oli pahin kausi "opintojen välissä" eli en joutunut katkaisemaan mitään opiskelukautta tai vastaavaa. Puolipäiväduunissa kävin jne. että on jokin rytmi. Sillä maksoi vuokran juuri ja juuri.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Elmo tästä! Juuri näin se menee Suomessa, valitettavasti. Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Jos sisua löytyy sinullakin niin tämä maa muuttuu.

Isänmaamme.

Tervetuloa - etulinjassa on aina tilaa ja tsemppiä sinulle!

http://e-liike.net/kansalaispalkka

(Edit - ja unohda se vasemmistoliitto - jos olisit Kokoomuksessa sanoisin unohda se Kokoomus;-))

Toni Seppänen

"Yksi iso riski masennukseen on kohtuuttomat odotukset elämältä sekä liian kova vauhti ja toisena se että rakentaa minuutensa ulkoisten asioiden kuten rahan,aseman ja muun pinnallisen varaan.

Ne voivat hävitä milloin vaan itsestä riippumattomista syistä. Kun oman minuutensa rakentaa henkisille perusarvoille ja ymmärtää olevansa tärkeä juuri sellaisena kuin on vaikka ei omistaisi kuin yllään olevat vaattet ollan kestävällä pohjalla.

Pohjalla joka kestää taantumat ja nousukaudet niin taloudelliset kuin henkiset.

Ole hyvä muille ole hyvä itsellesi äläkä sido omanarvontuntoasi yhteenkään indeksiin.

Onni on jotain mikä meillä jokaiselle on sitä ei voi lahjana saada ja kukoistaakseen sitä pitää vaalia kuin mitä tahansa muutakin hyvää asiaa.

Tärkeimpänä on itse määrittää itsensä sanoi kuka mitä tahansa, elää sisältä- eikö ulkoaohjautuvasti.

Vain itse tuntee itsensä, tosin sekin vaatii joskus hidastamista ja peiliin katsomista."

- itse

Jarmo Halttu

Hienoa että on tällaisia ihmisiä jotka uskaltaa puhua oikeista asioista. Syvä kumarrus ja kiitos.

Toimituksen poiminnat