*

Piikkejä lihassa Ajatuksia yhteiskunnasta ja sen tilasta turhia kiertelemättä.

Mikä yhdistää keskustaa, persuja ja vihreitä?

Eduskuntavaalien suurimmat voittajat olivat Keskusta, Perussuomalaiset ja Vihreät, suurimpia häviäjiä Kokoomus ja SDP. Vaikka kyseessä on varsin selkeästi oppositio vs hallitus -asetelma, on ensiksi mainittujen menestyksen taustalla syitä, joista ei julkisuudessa hirveästi puhuta. Erityisesti perussuomalaiset ja vihreät, nuo maailmankatsomusten kaksi äärilaitaa, hyötyvät merkittävästi suomalaiseen politiikkaan pesiytyneestä piirteestä, joka saattaa tulevaisuudessa muodostaa merkittävän uhan suomalaisen äänestäjän oikeusturvalle.

Poliittinen kenttä on perinteisesti jaettu oikeistoon ja vasemmistoon. Tämä jako on siinä mielessä aiheellinen, että talous loppujen lopuksi määrittää hyvin paljon sitä, mitä politiikassa voidaan tehdä. Oikeistoon liittyy vahva usko vapaaseen markkinatalouteen ja "jokainen oman onnensa seppä" -ajatteluun, vasemmistoon taas valtion vahvan roolin ja tasa-arvon kannatus. Konkreettisimmin tämä näkyy siinä, miten puolueet suhtautuvat verotukseen ja julkisiin palveluihin: oikeisto kannattaa veronalennuksia ja palvelujen alasajoa, vasemmisto pyrkii verotuksella tasaamaan tuloeroja ja pitämään kiinni hyvinvointivaltiosta. Tämä selkeä ja konkreettinen ero antaa äänestäjälle aidon mahdollisuuden vaikuttaa politiikan suuntaan ja se on siksi edelleen hallitseva poliittinen jakolinja kaikkialla maailmassa.

Suomi on kuitenkin pitkään ollut poikkeustapaus. Meillä myöhäisen kaupungistumisen vuoksi on aina ollut suuri puolue, joka ei kuulu leimallisesti sen enempää oikeistoon kuin vasemmistoon. Keskusta eli entinen Maalaisliitto luokiteltiin aikoinaan lähinnä "ei-sosialistiseksi" puolueeksi. Käytännössä Keskustan äänestämisen syyt poikkesivat kuitenkin merkittävästi perinteisen jakolinjan puolueiden vastaavista. Keskusta on pohjimmiltaan yhden asian liike. Sen asiana oli ajaa maaseudun ja myöhemmin haja-asutusalueiden asiaa suhteessa kaupunkeihin. Edes tulevat kasvava kaupungistuminen ei ole poistanut tätä leimaa. Keskustaa äänestetään edelleen aluepoliittista ja siihen liittyvistä mielikuvallisista syistä.

Yhden asian liikkeet ovat demokratian kannalta ongelmallisia. Puolue, joka ei sijoita itseään vasemmistoon tai oikeistoon, ei omaa selkeää ideologista pohjaa. Tämän seurauksena sen politiikka ei ole yhtä helposti ennakoitavissa kuin perinteisen oikeiston ja vasemmiston. Kuvaavana esimerkkinä Keskusta on perinteisessä suomalaisessa hallitusasetelmassa peruspilari sekä vasemmistolaisimmassa että oikeistolaisimmassa hallitusmuodostelmassa. Käytännössä pitkäaikainen Keskustan äänestäjä on siis tukenut sekä hyvinvointivaltion rakentanutta kansanrintamahallitusta että sen romuttamiseen tähdännyttä porvarihallitusta. Eikä sitä tietenkään nähdä minkäänlaisena ongelmana.

Tätä taustaa vasten on paljon helpompi ymmärtää, miksi perussuomalaiset ja vihreät vetoavat äänestäjiin paremmin kuin perinteinen vasemmisto ja oikeisto. Molemmat ovat Keskustan tapaan jättäneet määrittämättä itsensä oikeisto-vasemmisto -akselille ja perustavat suosionsa mielikuviin ja yksittäisiin asioihin. Perussuomalaiset houkuttelee kannattajikseen alhaisesti koulutettua työväestöä, vihreät taas ympäristötietoisia nuoria aikuisia. Molemmat ovat viralliselta talouspolitiikaltaan lähellä vasemmistoa, mutta aina valmiita osallistumaan myös porvaripohjaisiin hallituskoaliittioihin. Vihreät on ollut hallituksessa ainoastaan yhtä aikaa Kokoomuksen kanssa, eikä Juha Sipilän todennäköisesti kaavailema porvarihallitus ole vähentänyt Timo Soinin hallitushaluja.

Äänestäjän oikeusturvan kannalta selkeän talouspoliittisen jakolinjan murtuminen ja tällaisten "epäpoliittisten puolueiden" nousu on äärimmäisen ongelmallista. Ilman selkeää talouspoliittista linjaa olevien puolueiden äänestäjät käytännössä passaavat päätöksenteon muille. Kun Suomen kaksi suosituinta puoluetta eivät lue itseään vasemmistoon tai oikeistoon, onko todella reilua, että tulevan hallituksen talouspoliittisen suunnan määrä kolmanneksi eniten ääniä saanut puolue? Onko niin monelta todella jäänyt huomaamatta, että vasemmistopuolueita itse asiassa kannatti suurempi joukko äänestäjistä kuin aidosti oikeistolaista Kokoomusta?

Puolueet toki ottavat valtakirjan vastaan perusteluita kyselemättä. Heidän ei kannata tehdä asialle mitään, koska nykysysteemi tukee heitä. Siksi järkeä tulisi takoa ensisijaisesti äänestäjiin. Näen todellisen vaaran siinä, että Suomen puoluejärjestelmä alkaa murentua entistä enemmän yksittäisiin kysymyksiin keskittyväksi sillisalaatiksi, josta ponnistavat helppoja ja yksinkertaisia perusarvoja tarjoavat puolueet, joita äänestämällä ei tarvitse ottaa kantaa vaikeisiin talouskysymyksiin. Tämän tien päässä on amerikkalaistyylinen lumedemokratia, jossa äänestäjien tehtävänä on valita vapaamielisen oikeistopuolueen ja konservatiivisen oikeistopuolueen väliltä.

Osa äänestäjistä todennäköisesti kuitenkin uskoo asiaansa niin vahvasti, että äänestäisi yhden asian liikkeitä joka tapauksessa. Minulle ei tuota mitään vaikeuksia kuvitella ihmisiä, joiden mielestä maahanmuutto tai ydinvoima ovat niin isoja asioita, että on pakko äänestää niitä vastustavia ehdokkaita. Ikävä kyllä historia on selkeästi osoittanut, että jos jostain, niin yksittäisistä kysymyksistä puolueet ovat valmiita joustamaan. Vihreät ehkä lähti viime hallituksesta ydinvoimapäätöksen vuoksi, mutta ehtivätkö kaikki tosiaan unohtaa, että se oli siunaamassa kahta uutta ydinvoimalaa edellisessä porvarihallituksessa? Kun yhden asian puolue joustaa ainoasta asiastaan, mitä jää jäljelle?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Pieni korjaus, ainoat voittajat olivat kepu ja vihreät.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Myös RKP kasvatti kannatusta eli lasketaan voittajiin. PS hävisi.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Persut voittivat demareiden ja Kokoomuksen kustannuksella, vaikka menettivät kannatustaan. Nousu toiseksi suurimmaksi on de facto voitto.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Äänestäjän oikeusturvahan juuri toteutuukin määräajoin toimitettavissa vapaissa ja salaisissa vaaleissa.
Eihän ole äänestäjän vika, jos vasemmistoliiton nimeen siirtynyt SKDL on muuttunut kokoomuspolitiikan myötäilijäksi.
Kapenevassa kansantulossa on vain vähemmän jaettavaa.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Perussuomalaisilla on kuitenkin aika selkeä linja moneen asiaan. Kepu sen sijaan voi toimia miten vain. Isompi ongelma mielestäni oli ainakin viime vaalikeskusteluissa se, että mikään puolue ei selkeästi kertonnut, mitä pitäisi tehdä. Tällöin äänestäjät joutuivat ainakin talouspolitiikan suhteen valitsemaan puolueensa melko umpimähkäisesti. Edes gallupsuosikki Keskusta ei sanonnut paljon mitään. Mutta en minä Keskustaa, Perussuomalaisia ja Vihreitä yhden asian liikeiksi haukkuisi. Heillä on kuitenkin aika laaja puolueohjelma.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

kyllä linjaukset oli selvät. klassisen taloustieteen nimiin vannovat puolueet:
- kok
- sdp
- kepu
- ps
- vihr
- kd
kannatti 2-6 miljardin leikkauksia

keskustalaiset keynesin nimiin vannovat:
- vas (ekp rahoitus)
- ipu (euroero, oma keskuspankki)
kannatti elvyttämistä

vasemmistolaiset marxiin pohjaavat:
- skp
kannatti elvytystä ja euroeroa

elikkä kyllä tuossa jokainen sai oman halunsa mukaan valita millaista politiikkaa ajaa. mä pistin kiteelle joka talouteen lehden jossa kerroin noi kun ei valtamedia pahemmin asioista ole kiinnostunut.

Lehti on isuussa tuolla:
http://issuu.com/auvorouvinen1/docs/vaalilehti_2015

Painokelpoinen pdf löytyy tuolta (30 mt):
http://www.auvorouvinen.fi/kuvia/vaali2015/lehti.pdf

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Perusssuomalaisilla selkeä linja moneen asiaan???

Kyllähän se nyt on niin, että Persuilla on selkeä linja tasan tarkkaan kahteen asiaan: 1) mamut ulos ja 2) ruotsinkielisiä suomalaisia turpaan, jos ei ruumiillisesti niin ainakin henkisesti.

Ykköselle on edes jonkinlainen taloudellinen motiivi, kakkoselle vain se, että peruspersu on niin tyhmä, ettei kieliä opi. Englannista ja muusta puhutaan, mutta niidenkin osaaminen on ala-astetasoista. Suomen kielikin on "memennään" ja "aletaanmenemään" -luokkaa.

Persujen "selkeää linjaa" muissa asioissa kuvaa hyvin EUsta eroamista vaatimisen historia: sitä vaadittiin suureen ääneen, kunnes alkoi näyttää siltä, että 2015 vaalien jälkeen saattaisi joutua tilanteeseen, että asialle voisi/pitäisi jotain tehdä. Soini käänsi takkinsa ja selitteli, että "emmänyihantosissani..."

PV Kokkarinen

Heyno kirjoittaa "2) ruotsinkielisiä suomalaisia turpaan, jos ei ruumiillisesti niin ainakin henkisesti"

Ketkähän ne todella piinaavat yhä pellekielellään muita suomalaisia? Muutaman prosentin ruotsinkielinen vähemmistö. Persut toteavat vastauksessaan Sipilälle:

"– Edistetään kieliosaamisen monipuolisuutta mm. ruotsin kielen vapaaehtoisuudella koulutuksen eri tasoilla"

Tuoko on sitä ruotsinkielisten turpaanlyömistä? Täsmälleen samanlainen järkevä vaatimus kieliosaamisen monipuolistamisesta, ja siirtyminen vapaaseen kieltenopiskeluun, järjestelmään, mikä on vallalla muissa Pohjoismaissa ja kaikkialla muuallakin maailmassa. Hyödytön pakkoruotsi on suomalaisen yhteiskunnan pahin syöpä, ja sitä vastustaa kaksi kolmasosaa suomalaisista.

Persujen järkevä vaatimus hyötykielten opiskelusta on täysin oikea. Eivät persut ole vaatimassa ruotsin kielen opettelun ja käytön kieltämistä Suomessa, jos joku tollo siitä luulee hyötyvänsä. Ahvenanmaalla sen sijaan suomen kielen käyttö ja opiskelu on kielletty, mutta sillä Suomeen kuuluvalla saarella kuvottava kielirasismi ja apartheid valitettavasti yhä kukoistaa.

Mitä puoluetta sen saaren kiintiökansanedustaja edustaa?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #23

Miksei siis: "– Edistetään kieliosaamisen monipuolisuutta mm. toisen kotimaisen kielen vapaaehtoisuudella koulutuksen eri tasoilla"?

Jos ruotsi on "pellekieli" (vähän puhujia maailmassa) on suomi vielä "enemmän pellekieli". Kaikkien suomalaisten äidinkieli on siis persujen mukaan pellekieli. Äidinkielisiä somalin puhujia on enemmän kuin suomen ja ruotsin yhteensä. Siitäkö persuille sopiva uusi virallinen kieli maahamme?

Ahvenanmaan edustaja ei eusta mitään puoluetta. Hän edustaa ahvenanmaalaisia. Persutkin voisivat eduskunnassa alkaa edustaa suomalaisia (äidinikielestä riippumatta) sen sijaan että edustavat takinkääntäjä Timo Soinia.

PV Kokkarinen Vastaus kommenttiin #26

Suomen kieli on totta kai pieni kieli. Samoin on myös ruotsin kieli. Mutta suomen kieli on Suomessa ylivoimainen valtakieli. Ruotsin kieli on valtakieli ja ainoa virallinen kieli Ruotsissa. Ilman suomen kielen osaamista ei tässä maassa kukaan pärjää, ellei halua elää ja pysytellä koko elämäänsä niissä kolmessa pienessä rannikon ruotsinkielisessä reservaattikunnassa.

Suomen kielen oppii pian syntymänsä jälkeen jokainen, joka ei synny kielipuolisten perheeseen, olivat nämä sitten somalin-, venäjän-, turkin-, ruotsin tai muun vastaavan kielisiä. Kummastuttaa, miksi suomalaisten pitää pakolla opiskella nimenomaan toista sellaista lilliputtikieltä, jota EU:n alueella ymmärtää pari prosenttia ihmisistä; sen ulkopuolella ei kukaan.

Kannattaisi tietysti mieluummin opiskella hyötykieliä, joita puhutaan ja ymmärretään laajalti Euroopassa ja maailmalla. Tuon perusasian on onneksi suomalaisten valtaenemmistö ymmärtänyt. Saman asian on ymmärtänyt myös Suomen Elinkeinoelämän Keskusliitto ja lähes kaikki ne, jotka ovat sivistyneitä, laajakatseisia ja ovat huomanneet, että korkeammassa opetuksessa ruotsin kielestä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Saman asian Suomen puolueista on ymmärtänyt ainostaan persut. Suomen tyhmänpulskea amisporukka ei ole sitä vieläkään ymmärtänyt. Se porukka pakertaa mielellään ruotsin kieltä, kun se ei tajua, että siitä ei ole mitään hyötyä. Ahvenanmaan kiintiökansanedustaja istuu tulkkeineen aina RKP:n eduskuntaryhmässä ja painaa sätkynukkena nappia aina siten kuin RKP:n puheenjohtaja määrää ja käskyttää.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #29

EN ota kantaa Ruotsin kielilainsäädäntöön. Se on 100 % ruotsalaisten oma asia.

Jos jopa persu oppii pellekielen, äidinkielensä, pian syntymänsä jälkeen, miksi sitä pitää persuille pakolla opettaa koulussa 9 vuotta? Tyhmiäkö olette, vai mitä? Senkin ajan voisi käyttää jonkin hyötykielen, esimerkiksi arabian, opiskeluun. Mutta ettehän te sitäkään oppisi, kun toinen kotimainenkin on ylivoimaista.

Miten on mahdollista, että ruotsinkieliset suomalaiset oppivat noissa "reservaattikunnissakin" suomea sujuvasti, mutta persut eivät opi millään? Onko syy geeneissä? Persujen valtaosan fingelskain on sellaista, ettei siitä saa vanha erkkikään selvää. Ja ruotsilla on sentään käyttöä, englannille on käyttöä vain 0,000...01 % suomalaisista.

Sinulla on tuosta "käsytyksestä" varmaan ihan tietoakin, kuinkas sitä persu nyt pelkän luulon varassa...

PV Kokkarinen Vastaus kommenttiin #30

Käväisinpä hieman netistä tutustumassa tähän Jouko Heynoon, ja totesin heti, että on aivan hedelmätöntä ja turhaa keskustella pakkoruotsista tai oikeastaan mistään muustakaan hänen kanssaan. Eivät mene faktat millään jakeluun. Kuten aiempana totesin, niin Heyno ja hänenkaltaisensa muu amisporukka voi ihan huoletta pakertaa hyödytöntä ruotsin kieltä. Kai tuo porukka luulee, että siitä on heille jotain hyötyä. Mihin amisporukka oikeastaan edes tarvitsee hyödyllisiä vieraita kieliä? Miten se porukka niitä voi edes oppia?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #31

Näinhän se peruspesuilla aina menee: Ensi möläytellään, mitä sattuu, ja sitten aletaan ottaa asioista selvää.

Persun kielimaksiimi:

1) Pakolliselle toisen kotimaisen opiskelulle ei ole järkevää syytä.

2) Jos joku esittää järkevän syyn pakollisen toisen kotimaisen opiskelulle, astuu sääntö 1 välittömästi voimaan.

Kuvaava peruspersun vihanlietsonnalle onkin, ettet ole kommentoinut mitenkään Soinin ja Persujen "johdonmkaista takinkääntöä" EU-jäsenyyden suhteen.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Heyno, aika yksipuolinen tulkinta, jos edes sitä? Lokeroit PS:n kannattajat jonkinlaisiin itse jäljentäviin lomakkeisiin. Todistaa vain kapeaa ja ei älyllistä suhtautumista.

En tiedä kuinka tuon kauniisti sanoisin. Arvostella toki saa, mutta suora halveksunta ja yleistäminen/leimaaminen on sivistymättömyyden yksi ilmentymä.

Käyttäjän anssisalmi kuva
Anssi Salmi

Olisiko kuitenkin niin, että sosialistit ja kapitalistit ovat aina tarvinneet toisiaan? Näin on saatu karkeasti edustettua koko kansa, koska Suomessahan on niin köyhiä kuin myös rikkaita. Vasemmisto ajaa sokeasti omaa asiaan ja oikeisto omaa asiaan. Näistä kun tehdään yhteinen hallitusohjelma saadaan kutakuinkin järkevä linja. Demokratia kun ei tarkoita vain enemmistön asioiden ajoa vaan enemmistön päätäntävallalla kaikkien kansalaisten asioiden ajamista. Totuus taitaa olla vaikka se sattuisikin, että vain kepu ja ps. Voisivat yhdessä olla hallitus. Näin tulisi kaikkien asiat ajettua taloudellisesti katsottuna. Vihreät ajaa sosiaaliturvaa kyllä, mutta ovat kyllä aikalailla porvaripuolue!!

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Hyvä kirjoitus, mutta alun karkea asiavirhe vei huomion itse kirjoituksesta. Vaalien voittajia olivat Keskusta, Vihreät ja RKP. Tuossa järjestyksessä. Perussuomalaiset menettivät yhden kansanedustajapaikan menettäen 7,3 % kannatuksestaan.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Uskon, että persuilla, vihreillä ja keskustalla on konsensus hyvinvointivaltion pitämisestä. Lähes kaikki on sosialisteja. Jopa piraatitkin on tavallaan sosialisteja, sillä ei tässä kukaan sairaaloita ja kouluja, tai opintotukia ole lakkauttamassa paitsi ehkä kokoomus. Muu keskustelu on lähinnä perusturvan muodollisuuksista ja määristä. Vasemmisto on tehnyt tehtävänsä, ja voi jäädä menneisyyteen. Kokoomusta lukuunottamatta ihmiset ymmärtää, että jos on korkea työttömyys ja perusturva ja palvelut siihen päälle evätään, niin 20% työtön sakki ei vaan makaa elämäänsä laakereillaan tuijottelemassa kuolemaa, vaan kaatavat hallituksen ja tekevät uuden, paremman, jotta pääsevät elämässä eteenpäin.

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Pieni korjaus:
"vasemmisto pyrkii verotuksella tasaamaan tuloeroja ja pitämään kiinni hyvinvointivaltiosta."
Eiköhän ne kaikki yritä pitää kiinni hyvinvointivaltiosta omien näkemysten mukaan, ainoastaan keinot eri eli korkeammalla verotuksella itse asiassa vasemmisto tappaisi hyvinvointivaltion.
Jossain vaiheessa toisten rahat vaan lopppuu....

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Tuo on saattanut päteä aikaisemmin, mutta kyllä Kokoomuksen linja on Stubbin valinnasta lähtien ollut hyvin selkeästi hyvinvointivaltion purkamiseen tähtäävä.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Nykyinen hyvinvointivaltio luotiin Suomeen 60-80-luvulla. Nyt maassa on moninkertaisesti rahaa, mutta sitä ei riitä hyvinvointivaltion ylläpitoon.

Koskahan rahaa alkaa olla maassa lisää niin paljon, että ne loppuvat?

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Monessa Euroopan maassahan maltillinen oikeisto ja vasemmisto ovat olleet päävaihtoehtoja aina, mutta sille nimenomaan on haluttu vaihtoehtoja, koska kahden blokin mallissa ei uudet näkökulmat pääse esiin. Suomessa tilanne on ollut lähtökohtaisesti terveempi, koska koskaan ei ole ollut vain kahta blokkia.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Mielenkiintoinen analyysinpoikanen, mutta siinä pieni särö: Jako oikeistoon ja vasemmistoon on vanhentunut ja peräisin ajalta ennen jälkiteollista palveluyhteiskuntarakennetta. Tosiasiassa "keskusta" on modernin kehityksen kärjessä juuri talousnäkemystensä kannalta: hyvinvointivaltio ja toimiva markkinatalous eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toistensa perusedellytyksiä.

Ylipäätään äärilaiat, myös talousasioissa, ovat päätääntöisesti hakoteillä. Niin myös Suomessa haaveissaan eläävät oikeistolibertaarit ja sosialismista unelmoiva vasemmisto.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Eurooppalainen vasemmisto ei ole vastustanut markkinataloutta sitten 50-luvun. Tosi asiassa sosialidemokraatit ja eurokommunistit (nyk. "laitavasemmisto") ovat kannattaneet markkinataloutta siinä missä muutkin. Suhtautuminen siihen vain on eri kuin oikeistolla. Siinä missä oikeisto katsoo oikeudenmukaisuuden toteutuvan vahvemman oikeuteen perustuvassa vapaassa markkinataloudessa, vasemmisto pyrkii lainsäädännön, verotuksen ja julkisen sektorin avulla toteuttamaan myös tasa-arvoa.

Käyttäjän mikamustonen kuva
Mika Mustonen

Mistä Elmo on keksinyt tuollaisen ajatuksen, että Suomessa "oikeisto katsoo oikeudenmukaisuuden toteutuvan vahvemman oikeuteen perustuvassa vapaassa markkinataloudessa". Elmo on tainnut lukea vasemmiston vaalijulisteita ja vielä uskonut kaiken, mitä siellä on sanottu.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Tuon poimiminen Kokoomuksen kannanotoista ja kirjoituksista ei vaadi kovin kummoista medialukutaitoa.

Käyttäjän mikamustonen kuva
Mika Mustonen

Elmo, sopivalla 'medialukutaidolla' se varmaan onnistuu - olet itse erinomainen esimerkki siitä.

Vasemmiston medialukutaidolla tosin ei ole kovin kummoinen 'track recordi' (vrt. esim. Neuvostoliiton kritiikitön ihannointi menneinä vuosina - onneksi suurin osa suomalaisista sentään käytti omia aivojaan).

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio Vastaus kommenttiin #27

Kokoomus kuitenkin ajaa verojen alennuksia, sosiaalietuuksien leikkauksia, työehtosopimusten yleissitovuuden lakkauttamista, koeaikojen pidentämistä ja irtisanomissuojan heikentämistä - ja kutsuu tätä oikeudenmukaisuudeksi, koska "ihmisellä on oikeus menestyä". Kokoomuksen nuorisojärjestön mukaan koko verotus on varkautta, eikä lainsäädännön pitäisi turvata heikompien asemaa neuvottelutilanteissa mitenkään. Jos tämä ei ole vahvemman oikeuden ajamista, niin mikä sitten?

Tuohon väsyneeseen neukkuläppään pari faktaa:

1) Vasemmistoliitto syntyi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Samoin minä.
2) Puolueen edeltäjässä SKDL:ssä oli aina enemmistönä ja sitä myöten johdossa tahot, jotka suhtautuivat sekä Neuvostoliittoon valtiona että neuvostotalousjärjestelmään kriittisesti. Oli muun muassa ainoa puolue, joka tuomitsi Prahan kevään tapahtumat.

Noin yleisesti ottaen 70-luvun neukkuihannointi, mitä pienemmissä vasemmistopuolueissa harrastettiin, ei kovasti eronnut nykyoikeiston USA-ihannoinnista. Kokoomusnuoret ovat nykypäivän taistolaisia.

Käyttäjän mikamustonen kuva
Mika Mustonen Vastaus kommenttiin #33

Elmo, jos mielestäsi oikeudenmukaisuutta on esim. se, että suomalaisten verotusta edelleen kiristetään, niin meidän on turha jatkaa tätä keskustelua. Maailmankuvamme ovat valovuosien päässä toisistaan, ei voi mitään.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio Vastaus kommenttiin #35

Minä en lähde tuohon veropopulismiin. Suomen verotus on länsieurooppalaista keskitasoa. Edellä on sellaisia totaalikommunisisa maita kuin Ruotsi, Belgia, Alankomaat ja Norja. Ikävää jos se ei mene jakeluun.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tässä EU:ssa pankit ja sijoittajat ovat olleet voittajia ja pääosa kansoista maksajia. Työttömyys ja köyhyys ovat levinneet ympäri Eurooppaa ja sen näkee Suomessakin samalla kun suurin pankki Nordea vetää 1.4 mrdn liikevoittoa kvarttaalissa.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Kirjoituksesta erottuu jonkinlaista katkeruutta siitä, että meillä on maaseutu ja että olemme jotenkin perässä eurooppalaisessa kaupungistumisprosessissa. Mutta matemaattisesti ottaen globaali kaupungistuminen iskeytyy joskus betonikattoon. Se on trendi jolle on loppu. Suomessa ollaan perässä vain siksi, että runsasjärvisyys ja viljeltävissä olevan maaperän repaleisuus pakotti asuttamaan koko maan (nämä seikat ovat siis toisin kuin Ruotsissa, jossa pohjoisten jokilaaksojen väliset laajat ylängöt säilyivät lähes asumattomina koko ajan).

Keskustan olemassaolo on ollut myös mahdollista hienon monipuoluejärjestelmämme vuoksi. Vasemmisto taas menettää kannatustaan, koska viimeisen parinkymmenen vuoden ajan se on toiminut uskomattoman tehokkaalla tavalla suoraan äänestäjiensä parasta vastaan. Kaikella kunnialla, edeltävät 1950-1980 -luvut vasemmisto oli uskomattoman tehokas äänestäjiensä etujen ajaja.

Mielestäni poliittista järjestelmäämme pitäisi säätää yksilöedustuksen suuntaan. Keskusta on tästä paras esimerkki. Puolue sallii Väyrysen ja Rehnin esilläolon. On hämmästyttävää, että täysin vastakkaista yhtenäislinjaa ajava Vihreän Tiiliskiven Rautakaaderi onnistui näin hyvin, johtui luultavasti Talvivaarasta ja ehkä TTIP -uutisista...

Joka tapauksessa uskon, että puolue, jossa on hyvinvointivaltiota ja yhteiskunnallista subventointia kannattavia ykistyisyrittäjiä, on sopiva suomalaiseen poliittiseen kenttään. Sellaisen tahon politiikka voi tuntua epämääräiseltä, mutta sitähän politiikka on, mahdollisuuksien taidetta.
Idealismi on näinä aikoina vaarallinen yhteiskunnallinen tyylilaji.

Kokoomuksen tähti voi olla laskussa. Länsihakuisuus voi haiskahtaa riskinotolta ja repivältä. Mitä hyvää lännessä muka on verrattuna meihin? Helikopteripopulismia kuohuvan meren äärellä. Toisaalta, virkamieskunta ja media on kauttaaltaan oikeistolaista, on hankala sanoa, kuinka pitkälle päätöksentekoa voi vedättää tässä hajanaisessa tilanteessa. On oikeastaan ikävä, että presidentin valtaoikeudet on karsittu. Nyt tuntuu silät, että Suomella ei ole toimitusjohtajaa eikä hallituksen puheenjohtajaa.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Olen itsekin maalta kotoisin ja ymmärrän maakunta-Suomen ongelmat. En ole siirtämässä ihmisiä pakolla kaupunkeihin. Ennen kaikkea, en halua vastakkainasettelua maaseudun ja kaupunkien välillä. Se on suoraan sanoen perseestä. Minusta se, että asuu vähän kauempana naapurista ei pidä tarkoittaa täysin erilaista arvomaailmaa kuin keskellä ihmispaljoutta asuvalla. Elämme kuitenkin vuotta 2015 emmekä 1915.

Millä tavalla vasemmisto toimii äänestäjiensä etua vastaan? Olisin kiinnostunut kuulemaan lisää tästä näkemyksestä! Vasemmisto etsii juuri nyt uutta suuntaa ja on tärkeää löytää yhteinen aallonpituus äänestäjien kanssa.

Mainitsit idealismin olevan nykyaikana vaarallista. Ilmeisesti viittasit sillä vasemmiston ja oikeiston selkeään ideologiseen pohjaan. Minä en koe sitä idealismiksi, vaan aatteelliseksi selkärangaksi. Sen pohjalta politiikka on parhaiten ennakoitavissa, mitä se ei selvästikään kaikilla puolueilla ole.

Toimituksen poiminnat