Ajan hengessä Ajatuksia yhteiskunnasta ja sen tilasta.

Kaksi kieltä riittää

Kieli on järjestelmä, jossa ihminen ilmaisee ajatuksensa kielellisillä merkeillä. Näitä merkkejä nimitetään kielellisiksi ilmauksiksi. Kielen fuktio on abstraktin ajattelun, mutta ennen kaikkea ihmisten välisen kommunikaation, viestinnän mahdollistaminen. Kielen fuktion kannalta on olennaista, että ihminen osaa kieltä, jota hänen pääasiallinen ympäristönsä käyttää.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ihmisen pääasiallisen ympäristön muodostaa kotimaa ja joukkoviestimien kautta kommunikoiva kansainvälinen maailma. Kotimaan pääasiallinen kieli on suomi, jota puhuu n. 90 % väestöstä ja jonka hallitseminen on välttämätöntä suomalaisessa yhteiskunnassa selviämisen kannalta. Maailman pääkieli on taas lähes yksinomaan englanti, jolla julkaistaan n. 90 % kansainväliseen levitykseen tarkoitetusta tieteellisestä, poliittisesta, taloudellisesta ja kulttuurillisesta sisällöstä. Se on myös eri kieltä äidinkielenään puhuvien ihmisten yleisin keskinäinen kommunikaatiokieli.

Suomen kansalaiselle riittää kommunikaation tarpeen tyydyttämiseen siis tasan kahden kielen hallinta: valtakunnan pääkieli suomi ja nykyajan lingua franca, eli englanti. Kaikki muut kielet ovat enemmän tai vähemmän toisarvoisia. Kieliä on kivaa ja hyödyllistä osata, mutta tosi asia on se, että on täysin mahdollista tulla toimeen ilmankin.

Tätä taustaa vasten on mahdotonta käsittää sitä, miksi Suomen kouluissa opetetaan pakollisena oppiaineena jokaisella koulutusasteella 5,3 % vähemmistökieltä, joka kaiken lisäksi vaaditaan virkamieskielenä kaikissa julkisissa viroissa. Mitään järkevää funktionaalista tai rationaalista syytä sille ei ole. Syyt ovat puhtaasti sekundääriset, ennen kaikkea poliittiset ja historialliset.

Sitä vain pakostakin miettii, kummalla perusteella tätä yhteiskuntaa pitäisi nykyaikana rakentaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Järkipuhetta, jota noudatetaan myös Ruotsissa. Miksi ei myös meillä ymmärretä, että yksi maailmankieli täysin hallussa on parempi kuin monta huonoa?

Kaikilla ei edes ole samoja edellytyksiä oppia montaa vierasta kieltä. Yhden vieraan pakkokielen lisäksi pitäisikin olla seuraavat kielet vapaavalintaisia aineita. Ehkä päästäisiin myös irti suomalaisia usein moitittavan apinaenglannin puhujista. Joskus vanhassakin tiedossa on enemmän järkeä kuin nykyisessä asenteessa, että kaikki oppivat kaikkea.

""Kuten HS 50 vuotta sitten 12.6. 1964 kertoi, että kielen opetus tulee kansakouluissa yleiseksi ja yhtenäiselle pohjalle.

Komitean puheenjohtajana toimii kouluneuvos Urho Somerkivi.

Kansakoulun opetusohjelmaan ehdottaa komitea toista kotimaista kieltä ja englantia siten, että kunkin oppilaan kohdalla tulisi kansakoulussa tapahtuva kielen opiskelu rajoittua yleensä jompaan kumpaan näistä. Olisi nimittäin parempi, että oppilas saavuttaisi yhden kielen käyttökelpoisen taidon sen sijaan, että hän osaisi pintapuolisesti kahta kieltä.""

Käyttäjän rikukivela kuva
Riku Kivelä

Olet edistyksellinen vasemmistolainen, jota "yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudet ärsyttävät", sekä valistushenkinen rationalisti (=järkeisopin kannattaja).

Mutta kirjoitat tuollaista.

Miksi haluat antaa yleismaailmallisen lingua frankan valinnan markkinoille? Eikö nykyinen markkinajohtaja ole epäoikeudenmukainen ja tehoton valinta? Olisiko hyvä, jos julkinen valta avustaisi markkinoille oikeudenmukaisemman ja hyötysuhteeltaan merkittävästi paremman kielen?

Toimituksen poiminnat