Ajan hengessä Ajatuksia yhteiskunnasta ja sen tilasta.

Nollasopimuksissa työntekijä joustaa

Nollasopimuksilla tarkoitetaan työsopimusta, jonka viikottaisen työajan minimi on nolla. Käytännössä tällaisella sopimuksella työskentelevä ei voi olla varma, kuinka paljon töitä on tarjolla ja sitä kautta säännölliset tulot voivat olla mitä tahansa nollasta eurosta ylöspäin. Nollasopimukset ovat yleisin esimerkki työelämän joustoista, jossa joustavana osapuolena on ainoastaan työntekijä. Se on äärimmäisen ongelmallinen menettely eteenkin siksi, että sosiaaliturvajärjestelmämme ei ole päivittynyt tällaisia työsuhteita varten.

Teollisuuden ja tiettyjen palvelualojen suosima nollasopimusmenettely helpottaa yrittäjän asemaa tilanteissa, joissa työntekijöiden tarve vaihtelee. Käytännössä työntekijä sitoutuu olemaan työnantajan käytössä tarpeen vaatiessa, mutta työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota töitä. Jos töitä ei ole, ei tarvitse maksaa myöskään palkkaa. Tilanne on siis työnantajan kannalta varsin ihanteellinen, sillä riskiä ei käytännössä ole. Erityisesti teollisilla aloilla on täysin mahdollista pitää useiden satojen työntekijöiden reserviä, joita ei ole mikään pakko työllistää kuin halutessaan. Viulut maksaa tarpeen vaatiessa yhteiskunta.

Jos työstä saatavat palkkatulot eivät riitä elämiseen, joutuu nollasopimuksella työskentelevä hakemaan työttömyysetuuksia elättääkseen itsensä. Tämän ongelma on se, ettei järjestelmämme yksinkertaisesti ole valmis tällaisiin työsuhteisiin. Jokainen työttömän etuus työmarkkinatuesta asumistukeen lähtee oletuksesta, että kuukausittaiset tulot ovat ennustettavissa ja ihminen joko on kokonaan työtön tai kokonaan töissä. Siksi nollasopimuksella oleva joutuu käytännössä hakemaan kaiken tukensa jälkikäteen, vaikka rahan tarve hyvin harvoin voi odottaa esimerkiksi seuraavan kuun puoleenväliin.

On jopa täysin mahdollista, että laihan kuukauden jälkeen lisää rahaa ei tipu mistään ja työntekijä joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, mikä käytännössä tekee tyhjäksi kaiken kuukauden aikana tehdyn työn. Työn anniksi jää tällöin pelkkä tekemisen ilo.

Kaiken kukkuraksi työntekijän mahdollisuudet erota tällaisesta työsuhteesta ovat hyvin minimaaliset, sillä vaikka minkäänlaisia töitä ei olisi tiedossa lähitulevaisuudessa, työsuhteen oma-aloitteinen purkaminen johtaa kaikissa tilanteissa karenssiin työttömyysetuuksien suhteen.

Tällaiseen sopimukseen suostuminen on tietysti työntekijän oma päätös, eikä tiedossani ole tilanteita, jossa ketään olisi esimerkiksi karenssin uhalla pakotettu tällainen työsuhde hyväksymään. Se ei kuitenkaan ole olennaista. Nykyisessä työlainsäädännössä on jo muutenkin useita rajoituksia kahdenkeskiselle sopimiselle, sillä tosi asia on, etteivät työnantajat ja työntekijät ole edes neuvottelutilanteessa täysin tasa-arvoisessa asemassa.

Nollasopimukset ovat työmarkkinoiden välitila, jotka on päätetty sallia, mutta joille ei ole koskaan luotu selkeitä pelisääntöjä. On selvää, että tällaisenaan tilanne ei voi jatkua tulevaisuudessa.  SDP:n Antti Rinne ilmoitti jo marraskuussa lopettavansa nollasopimukset, mikäli pääsee seuraavaan hallitukseen. Tämä todennäköisesti edellyttää sitä, ettei hallituksessa istu Kokoomus, jolle työelämän joustot työntekijän puolelta ovat ideologinen tavoite. Toteutuessaan tämä johtaisi todennäköisesti työpaikkojen vähenemiseen, mutta ainakin jäljelle jäävät työt olisivat tekijöidensä suhteen reiluja ja oikeudenmukaisia. Työn määrään päätöksellä ei ole merkitystä, sillä kyse on loppujen lopuksi työnjaosta. Työelämän perusperiaatteen tulisi olla jatkossakin se, että työ elättää tekijänsä, eikä työ sinänsä ole mikään itsetarkoitus.

Ainoa tilanne, jossa näen nollasopimuksilla olevan tulevaisuutta on se, että Suomessa otetaan käyttöön työttömyysetuudet korvaava, kaikille suomalaisille säännöllisesti maksettava kansalaispalkka eli perustulo. Tämä tekisi nollasopimuksista myös työntekijän kannalta kannattavaa, kun tietty perusturva olisi joka tapauksessa olemassa ja työtä tekemällä olennaisesti nostaisi omaa elintasoaan. Kysymys on lähinnä siitä, kuinka ideologisesti vaikea asia tämä on perinteisiin joko/tai-työmarkkinoihin tottuneille päättäjillemme, jotka eivät ole vielä ymmärtäneet käsitteiden "toimeentulo" ja "palkka" eroa.

Tiivistetään se nyt tähän lopuksi: ensiksi mainittu kuuluu kaikille, jälkimmäistä maksetaan työn tekemisestä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Ei ole pakko joustaa. Kortistossa on tilaa.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Kyse ei ole vain siitä, että tällaisessa työsuhteessa oleminen on tympeää, vaan siitä, että niin kauan kun näin huonot työehdot sallitaan, niitä myös tarjotaan reilumpien ja oikeudenmukaisempien kustannuksella. Kyse on myös työn tarjonnasta, mutta ennen kaikkea lainsäädännöstä, jonka tulisi suojella heikommassa asemassa olevia.

Pekka Iiskonmaki
Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Esimerkiksi demokraattisesti valittu eduskunta tai työntekijöitä ja työnantajia edustavat työmarkkinajärjestöt? Ne tahot, joiden ansiosta työelämä on parantunut aika helvetisti sieltä 1800-luvulta. Ja kyllä, se perustuu sääntelyyn, vapaiden markkinoiden rajoittamiseen ja vähentää varmasti talouskasvua, mutta ainakin minun mielestäni se on ihan kohtuullinen hinta maksaa turvallisesta, reilusta ja oikeudenmukaisesta työelämästä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Mukavasti, vaikka ehkä hieman teoreettisesti kirjoitettu.

Juttelin tässä ravintoloitsijan kanssa, joka työllistää perheensä sekä 2-3 ulkopuolista talvisaikaan. Ravintolassa on myös kesäisin terassi.

Sopivan määrän asiakaspalvelijoita järjestäminen on hieman kinkkistä. Yleensä hän lukee lehdestä päivän sääennusteen tai nykyisin katsoo jostain sähköisestä välineestä ja sitten ajaa tukkuun. Tultuaan ravintolaan hän soittaa tarpeellisen määrän henkilöitä töihin. Sateella, kylmällä tai tuulella kukaan ei istu ulkona. Siis ketään ei tarvita ulos töihin, kun ei ole työtä mitä tehdä.

Tuo homma on vaikea järjestää siten, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Tiedän myös ravintoloitsijoita, jotka eivät soita henkilölle, mikäli tulee kolme kieltäytymistä tahi kertaa, jolloin ei saa kiinni. Pirullinen tilanne siis.

Kaverini pienkapakoitsija sanoi, että mikäli hänelle tulisi maksettavaksi työvoimamenoja ilman myyntituloja, hän lopettaisi koko homman.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Aina on mahdollista tarjota töitä kertakorvauksella, urakkapalkalla tai määräaikaisuudella. Itsekin tulevana opettajana olen tehnyt paljon sijaisuuksia, mutta ei kyllä tulisi mieleenikään tehdä työsopimusta, jossa minä olisin velvollinen tekemään tarjottua työtä, mutta työnantaja ei ole velvollinen tarjoamaan työtä. Kyse on loppujen lopuksi siitä, kumman tarvitsee joustaa ja kumpaa lainsäädännön on suojeltava. Yleisesti ottaen on katsottu, että lain tulee olla heikomman puolella.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Elmo hyvä on kummallista, että kaikki eivät ole yhtä hyvässä asemassa kuin sinä.

Jotkut kapakoitsijat eivät voi muuta luvata kuin sen, että silloin on töitä terassilla, kun siellä on asiakkaita. Työntekijä voi luvata vain olevansa käytettävissä. Työt ovat sään jumalan oikkujen varassa.

Tosin taisit itse löytää kultajyväsen. Töitä voidaan tarjota kertakorvauksella. Sitähän nämä kapakoitsijat kesällä joutuvat tekemään.

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Kertakorvaus eli päivän kestävä työsopimus mahdollistaisi keikkatyyppisen työn aloilla, jossa satunnaismuuttujien merkitys työn tarjonnan suhteen on oikeasti hyvin suuri. Pitkät määräaikaiset sopimukset, jossa työntekijä sitoutuu työpaikkaan, mutta työpaikka ei sitoudu työntekijään, ovat ongelmallisia. Vaikka esim. juuri ravintoloitsijoita vähän harmittaisikin, kun joutuu erikseen sopimaan sen sijaan, että voisi työsopimuksen nojalla yksinkertaisesti kutsua töihin, se on minusta jousto, joka senkin puolen on tehtävä. Jos taas haluaa toisen päivystävän kotona ja olevan valmis tulemaan töihin puhelinsoitolla, siitä tulee maksaa palkkaa.

Teollisilla aloilla nollasopimuksista tulisi pyrkiä kokonaan pois. Ne tarjoavat yrityksille sellaista liikkumavaraa, jota niille ei välttämättä tulisi työntekijän kustannuksella antaa. Teollisuus joutuu jo nyt säätelemään tuotantovolyymiaan kysynnänvaihtelun, raaka-ainetuonnin ja muun suhteen, miksi siis ei voitaisi ottaa huomioon myös työvoimaa? Sama työ, joka nyt tehdään "palkkaamalla" nollasopimuslaisia olemaan tarvittaessa lisätyövoimana, voitaisiin aivan hyvin teettää vakituisilla tai määräaikaisilla työntekijöillä. On hyvin hankala perustella, miksi työvoiman tarve olisi isolle yritykselle niin hankalasti ennustettavissa, että nollasopimuksia täytyisi tehdä.

Eikä niitä täydykään. Niitä solmitaan, koska niitä voidaan solmia, eikä siitä ole yritykselle mitään haittaa.

Toimituksen poiminnat